torstai 10. syyskuuta 2015

Lisää pientä ja tarpeellista - ja vähän tarpeetontakin


Jos säät suosivat - ja nehän näyttävät nyt suosivan - tarkoitus olisi kesäkauden päätteeksi suunnistaa lähiaikoina vielä yhdelle lyhyelle reissuretkelle. Ja kun sitä kesäreissulla ilmennyttä säilytintarvetta ei ole tullut tähän mennessä kaikilta osin vielä paikatuksi, oli kaivettava kankaat esiin ja ryhdyttävä ompelemaan reissua varten unipussikkoa – siis pussikkoa, johon voi päivä- tai yöunille mennessä sujauttaa tarpeelliset pikkutavarat käden ulottuville. Pussikon kangas on käytöstä poistettua Ikean sängynpeitettä, samaa jota käytin rahivanhuksen verhoiluun. Neppareiden väriset tikkaukset toimisivat paremmin vähän paksummalla langalla ommeltuina, mutta tavallista ompelulankaa vahvempaa lankaa ei kotoa löytynyt.



Puhelinpussukka on odotellut keväästä saakka viimeistelyä, itse pussukka lenkkeineen on ollut siitä lähtien valmis. Ja purjerenkaanhan napsautin paikalleen tietysti väärinpäin. Lenkki on tehty rannekorutarkoituksiin kauan sitten Ruotsista hankkimastani nauhasta. Rannekoruksi nauhat eivät ole koskaan päätyneet, mutta ovat mielestäni kivan näköisiä ompelujuttujen lisukkeinakin. Nyt pussukka sai vielä kylkeensä nimilapun, joka -  kuten pussikon nimilaputkin - on tehty SnapPapista ja nimmari on ihan vain tussikynällä käsin kirjoitettu.


Pinterestistä löytyi yksinkertainen ja näppärä kuulokkeidenpidin-idea, joka on ollut ToDo-listallani jo pidemmän aikaa. Nyt kun muista projekteista oli jäänyt sopivia pieniä paloja materiaalia, tein oman versioni pidikkeestä. Ja hyvin toimii, mahtuu pieneen tilaan ja kuulokkeiden piuhat pysyvät järjestyksessä. Paremmin kuin tarkoitusta varten virkkaamassani minipussukassa.


Ja vielä pieni hassunhauska kierrätysjuttu, Pinterestin syövereistä joskus löytynyt tämäkin. Ajattelin ensin, että tämä olisi se postauksen tarpeetonta-osio, mutta kyllähän tällaisille pikkupurkeille aina tarvetta on! Tämähän toimii vaikka ompelukoneen vieressä välietappina katkenneille ompelukoneen neuloille, käyttökelvottomiksi vääntyneille nuppineuloille ja muulle semmoiselle. Että siinä mielessä tarpeetonta-osio kyllä.


Aurinkoista loppuviikkoa ja lähestyvää viikonloppua!

5 kommenttia:

Pitko kirjoitti...

Ihania asioita! Etenkin tuo unipussukka on suorastaan nerokas keksintö! :D

Jonsku kirjoitti...

Nuo kaikki reissulle mukaan, niin ei muuta tarvikaan.:)
Hienoja kaikki! Kestääkö toi ihme matsku kastumista?

Jaana kirjoitti...

Vauhdilla olet saanut kaikenlaista ihanaa aikaiseksi!

Eila kirjoitti...

Voi että en lakkaa ihastelemassa näitä sinun pussukka ym. Ihastuin puhelinpussukkaan erityisesti ja tosi oiva keksintö tuo "turha" kapistus:)

Uutar kirjoitti...

Kiitos! Tuo SnapPap kestää kyllä kastumista, saattaisi jopa olla hyvä kastella - ja kuivata - se ennen työstämistä. Mutta epäilen että nuo valmiiden tuotteiden printtaukset ja leimailut eivät vettä kestä.