sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kalajuttuja

Säiden viiletessä tuli kiire kaivaa esiin viime keväänä aloittamani pipo kalamiehelle. Hauska malli löytyi Ravelrystä. Lanka on Sandnes Garnin pehmeää Lanett Babyullia, joka on 100% merinovillaa. Pipo on neulottu KnitPron Karbonz-puikoilla (3,25 mm), alkuun pyöröpuikoilla ja päälaella sukkapuikoilla. Olen vannoutunut nelikulmaisten puikkojen suosija, mutta kyllä näillä Karbonzeillakin oli mukava neuloa, puikot tuntuvat kevyiltä ja puikkojen materiaalin ansioista silmukat luistivat, mutta pysyivät kuitenkin hyvin puikoilla. Kirjoneulekäsialassa on kyllä vielä toivomisen varaa!


Ja kalamieshän tarvitsee tietysti myös kalapäiväkirjan! Pistäydyn silloin tällöin työpaikan lähellä olevassa Tigerissa ja jokin aika sitten siellä osui silmiin jotakin, jota olen taannoin ristipistoilemieni laatikoiden jälkeen tiennyt suorastaan tarvitsevani - kirjailtavia vihkoja! Pahville pistelyssä on jotakin tosi nostalgista: muistan lapsena kirjailleeni sellaisia valmiiksi piirrettyjä ompelukuvia, prinsessoja, prinssejä, linnoja ja muita pienen tytön mielestä ihania asioita. Mahtaako joku muu vielä muistaa noita ompelukuvia - tai ehkäpä niitä on vieläkin saatavana.

Itse kaiverretulla kalaleimalla leimatut kalat pääsivät/joutuivat kalalangalla kirjailtuun verkkoon - ja muutama ui sen ulkopuolellekin - kalapäiväkirjan kantta koristamaan (kaiverrusmateriaalina tämä).


Ja kalateemalle on tulossa vähän vielä jatkoakin: puikoilla on samaan teemaan sopivat villasukat.
Sumuista syyssuunnuntaita ja aurinkoisempaa  alkavaa viikkoa!

7 kommenttia:

Jonsku kirjoitti...

Ihanan värinen, ihastuttava pipo ja niin hauska vihko! Tuota täytyy kokeilla itsekin. Varmasti on kalamies tyytyväinen. :)

Jaana kirjoitti...

Hyvälle näyttää kirjoneule! Minullakin on treenaus kesken, ja on kyllä vaikeeta... Tuon vihkon takia on ehkä pakko lähteä Tigeriin asti:)

Pitko kirjoitti...

Hurjan hieno kirjoneulepipo! Kyllä kalamiehen nyt kelpaa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun hauska idea tuo neulontavihko. Ja pipohan on ihana. Mitä sinä höpsit että neulontataidoissa olisi vielä vara parantaa. Tuloshan on aivan upea :)
t. Maria

Uutar kirjoitti...

Kiitos - kalamies valitsi itse värit pipoonsa, ja valitsi kyllä kauniit värit minunkin mielestäni!
Kirjoneuleessa riittää harjoiteltavaa, milloin nurjan puolen lanka kiristää ja milloin jää löysälle!
Ja nuo reikävihkot on niin hauskoja, että piti tänään käydä varmuuden vuoksi hankkimassa vielä pari lisää - kannattaa kokeilla :)

Jokke kirjoitti...

Hih, miten hauskasti keksitty vihko.

Uutar kirjoitti...

Kiitos Jokke - reikävihko oli inspiroiva löytö!