sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kuparia ja vähän hopeaakin

Kuparia en ole juuri tullut käyttäneeksi korumateriaalina, vaikka se mielestäni kaunis ja taipuisa metalli onkin. Pari valmista juttua olen tehnyt joskus kauan sitten (tämän ja tämän) ja muutamia kokeiluja on kyllä tullut tehdyksi sen jälkeenkin, mutta ei pitkään, pitkään aikaan. Kunnes nyt - ja jotain valmistakin tämänkertaisten kokeilujen tuloksena syntyi.




Viimeisen kuvan korvikset valmistuivat itse asiassa ihan ensiksi, kupari on ensin kuvioitu ja muotoiltu sen jälkeen hydrauliprässillä. Ensimmäisen ja toisen kuvan korviksissa kokeilin patinoida liekillä väriä kupariin. Hienoja värejä liekki mielestäni saikin aikaan: punaista, pinkkiä, oranssia, sinistä, violettia - ja liian pitkän kuumennuksen seurauksena myös tumman harmaata ja melkein mustaa. Nyt täytyy sitten seurailla, miten "liekitettyjen" korvisten värit ajan mittaan muuttuvat, kuparihan tummuu yleensä aika nopeasti. Muutama kuparikoruidea on vielä mielessä, joten kokeilut jatkuvat.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Pääsiäispupu

Suloinen lasinen pupukapussi oli ihan pakko ottaa mukaan, kun se matkan varrella loikki eteen. On ehkä kaunein koskaan hankkimistani kapusseista - tai ainakin suloisin. Se on kokonaan sulatettu lasista, myös tuo pikkupupu, eli pupu on ikään kuin lasin sisällä. Kapussin halkaisija on noin 15 mm ja sormustahan se pääsi kaunistamaan. Itse sormus on hopeaa.



Mahtaako muuten joku muu muistaa vielä niitä aikoja, kun pääsiäisen suklaamunista löytyi sormuksia?