tiistai 24. joulukuuta 2013

lauantai 14. joulukuuta 2013

No, onkos tullut kesä

Tai oikeastaan siinä kävi niin, että joulu tuli kesän keskelle. Kävimme sisareni kanssa viime kesänä jokakesäiseen tapaamme Toika-myymälässä ja siellä oli myynnissä joulukuusi-tarvikepaketteja. Sellainenhan piti saada, vaikka jouluun oli suurin piirtein yhtä paljon aikaa sekä eteen- että taaksepäin katsoen. Juhannusaattona kaivoin tarvikepaketin esiin ja ryhdyin jouluvalmisteluihin eli tekemään solmuja. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen ja ajattelin, että sitten  joulun alla olisi hauska palata hetkeksi näihin kesän tunnelmiin.

Kuusia oli saatavilla vihreinä ja vaaleina ja kynttilöiden virkaa tekevien puuhelmien väreissäkin oli valinnan varaa. Vihreyttä oli kai jo luonnossa niin paljon, että päädyin valitsemaan vaalean kuusen ja valkoiset helmet.

Pari viikkoa sitten kaivoin esiin kesällä aloittamani kuusenalun. Solmujen tekemistä piti pähkäillä aika lailla, tämä kun on ensimmäinen koskaan tekemäni makrameetyö, mutta vähitellen solmeilu alkoi sujua. Tämä tuntuikin oikein sopivalta ensimmäiseksi makrameetyöksi, sopivan paksuinen lanka (=juuttinaru) ja sopivan kokoinen työ. Kuusi on noin 46 cm pitkä ja leveyttä sillä on vähän yli 30 cm.


Jo kuusi kynttilöitä on käynyt kukkimaan,
pimeitä talven öitä näin ehkä valaistaan!